Mixnii_safe

  Avomeripurjehtija, joka tulee takaisin, osaa päättää. Suunnittelen jokaisen purjehduksen huolella etukäteen. Tutustun merialueisiin ja vallitseviin säihin. Hankin tarvittavat merikortit ja varusteet, että voin suunnistaa, minne olen menossa. Mitoitan matkan aikana tarvittavan ruuan ja ennen kaikkea veden. Huolehdin, että ruoka ja vesi on pakattu niin, että ne säilyvät. Ja oleellista on tehdä koko matkan kattava budjetti. Rahojen pitää riittää takaisin kotiin.  Veneessä pitää olla vakuutus, joka on voimassa niillä vesialueilla, jonne olen menossa. Turvavarusteiden pitää olla kunnossa, apukone huollettu ja sähkölaitteet toimivat. Ja merellä pidän lokikirjaa. Kirjaan kahden tunnin välein sijainnin, aluksen nopeuden ja kulkusuunnan, ilmanpaineen, lämpötilan ja akkujen jännitteen. Lokikirjaa pidän lyijykynällä, en sen takia, että voisin tehdä jälkeenpäin muutoksia kirjauksiini. Lyijykynällä kirjoitettu teksti säilyy lukukelpoisena, vaikka lokikirja joutuisi veden alle. Lokikirjan

  Melonta on hyvää oppia johtamiseen Olen kehitellyt johtamisteoriaa, jossa sovelletaan melontaa. Jokaiselle retkelle tai vaan jopa iltamelonnalle, on turvallista olla suunnitelma. Voin lähteä vesille spontaanisti, mutta silti aina harkiten.   Toimin suunnitelmallisesti. Kun iltamelonta tulee mieleen, katson kotini ikkunasta ulos. Jos pihan puiden oksat heiluvat, tiedän, että merellä tuulee. Jos runko huojuu tai lehdet kääntyvät ylösalaisin, niin tuulee liikaa ja en lähde.   Varmistan, onko ajoitus oikein. Kun joku päätös tulee mieleen, pitää ensin katsoa, onko se mahdollista toteuttaa nyt vai odottaa parempi vaihtoehto. Mitä pidemmälle retkelle olen lähdössä, sitä aikaisemmassa vaiheessa alan suunnitella ja varustautua. Jo viikonlopun pituiselle retkelle teen listan mukaan otettavista varusteista. Säätä alan seurata heti, kun luotettavat ennusteet vaan alkavat näkyä.   Mitä isompi hanke, sitä laajempi pohjatyö. Onko retki minun retkeni? Tai sen porukan, jonka kanssa olen l

  Helsinki kastroi vaakunakilvestä itselleen tunnuksen. Vähän heraldiikkaan paneutumalla olisi selvinnyt, että vaakunakilpi on vain tunnuksen kehys. Niitä on tietysti eri arvoisia ja eri tavoin koristeltuja, mutta se on silti vaan kehys, niin kuin taulussa. Vaakunalla on sanallinen määritelmä, jonka mukaan taiteilija voi piirtää vaakunan näkemättä sitä. Siis ei ole yhtä oikeaa kuvallista tulkintaa vaakunasta. Sisäasiainministeriö on vahvistanut nyt käytössä olevan 4 vaakunan 30.8.1951. Vaakunan 5 selitys on:   ”Sinisessä kentässä 6 kultainen vene uimassa hopeisella, aaltokoroisella tyviöllä; 7 veneen yläpuolella saatteena 8 kultakruunu.”  Helsinki voisi käyttää laajemminkin vaakunaansa. Nyt se on ohjeistettu vain tiettyjen instanssien tunnukseksi. Vaakunana se ei ole hassumpi. Kuvaa lempeää, merellistä arkea. Teetimme vaimoni Riitan kanssa meille porvarisvaakunan muutama vuosi sitten. Sen suunnitteli heraldikko Rea Anner ja se on Suomen Heraldisen Seuran rekisterissä vaakuna

  Helsingissä Seurasaaren vesillä meloo kolmen ison seuran porukkaa. Merimelojat ja Helsingin kanoottiklubi, molemmilla noin tuhat jäsentä ja Helsingin melojilla 500 jäsentä. Lisäksi tulevat vielä soutajat ja kirkkoveneet.   Jos yksi harrastaja menee kesäaikana kerran viikossa  vesille , tulee siitä 15 000 aikuisliikuntasuoritusta vuodessa. Tämä on vain osatotuus. Me tosimelojat melomme Helsingin vesillä niin kauan kuin meri on auki. Toissavuonna pystyi melomaan vuoden ympäri.   Itselläni tulee noin 70 melontakertaa vuodessa. Ja tämä on vain Seurasaaren vesillä. Itä-Helsingissä on seuroja sielläkin, joten todellinen liikuntasuoritusten määrä on paljon suurempi. Tähän aktiivisuuden määrään nähden Helsingin kaupunki suhtautuu melojiin nihkeästi. Seurojen kapasiteetti on jo vuosia ollut tapissa.   Vajoissa ei ole tilaa lisätä kalustoa uusien jäsenten käyttöön. Kurssit täyttyvät keväällä parhaimmillaan tunneissa. Ihmiset haluavat aidosti päästä vesille ja siinä Helsingillä on p

  Kaupunki vainoaa veneiden talvisäilytysalueita. Säilytysalueisiin suhtaudutaan, kuin maapohja olisi hyödyttömässä käytössä. Talvitelakointi, syksyinen veneiden nosto ylös paketointi sekä keväinen veneiden kunnostus on elävää rantaelämää jos mikä. Kesäisin kentät ovat helsinkiläisten vapaassa käytössä. Tällaisille arjen alueille, puistot mukaan lukien, pitäisi antaa laskennallinen hinta, jolloin kaavoittaja ymmärtäisi, että tällaisilla alueilla on rahalla mitattava arvo. Voisi lähteä kaavoitetun maan tämänhetkisestä keskihinnasta noi 400 € /kerrosneliömetri. Moni alue jäisi tällä hintaa kaavoittamatta. Onhan noi pressutetut veneet yhdenlaista ympäristötaidetta. Tulee mieleen maailmankuulu talojen ja jokien paketoija Christo. Linkki Christon sivuille   Klikkaa tästä kirjoitukseen Haluan merellisen Helsingin takaisin. Klikkaa tästä blogihakemistoon Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.

  Merellinen Helsinki on muurattu umpeen Haluan merellisen Helsingin takaisin Helsingin niemen rannoilla meren ja asukkaan välillä on joko korkea muuri tai isoja kiven lohkareita. Parhaimmillaan on muutama askelma, jotka loppuvat kesken. Jos haluaisin kastella varpaani kesäisessä meressä, joutuisin menemään uimarannalle. Sompasauna. Helsinkiläisten oma aktiivisuus loi paikan, jossa me kaupunkilaiset saimme saunoa hienossa yhteishengessä. Jos siinä olisi ollut pieni pätkä tavallista merenrantaa, niin Sompasauna olisi olut täydellinen. Merihaassa Designsaunasta pitää laskeutua palotikkaita pitkin mereen. Muurit eivät ole inhimillisiä. Muuri tai lohkareranta on helppo tehdä. Ihmisystävällinen ranta taas vaatii loivaakin loivempaa pengerrystä. Se tuntuu jostain syytä olevan mahdottomuus rakentaa. Uusia asuinalueita esitellään kaupunkilaisille noin 200 metrin korkeudesta otetuilla kesäisillä kuvilla. Ei niin korkealta ranta erotu. Kaivopuistossa on pätkä matalaa rantaa. Eiranran

  Rantamuurit ovat hengenvaarallisia. Rantamuurin kuulasta heijastuu melojia Hietalahden altaassa. Kaveri oli pikkutuneilla palaamassa kotiin ja horjahti mereen.  Hän osasi kyllä uida, mutta kangistui, ennenkuin löysi rantamuurista kohtaa, josta olisi päässyt kiipeämään ylös. Lehdenjakaja löysi hänet aamulla hukkuneena. Sivistyvaltioiden suurkaupungeissa on erilaisia ulokkeita uimarin pelastautua. Olen itse ollut paikalla, kun koira livahti Hietalahden satama-altaaseen ohuelle jäälle. Omistaja meinasi hypätä koiran perään, mutta sain sen estettyä ja pyysin häntä houkuttelemaan koiran lähemmäs altaan junasiltaa. Koira tulikin lähelle ja siinä on kivetys alempana, josta sain napattua koiran turkista nostaen takasin kuivalle maalle. Jos lapsi putoaa mereen, aikuinen tietysti hyppää perässä, mutta ihan vähällä kumpikaan ei pääse altaasta pois ilman ulkopuolista apua. Tämä on pieni asia, joka harvoin on ongelma, mutta silloin kun se on, menee joltain henki. Kuvittele, että vo

  "Ritari tulee valkoisella kanootilla ja vie neidon linnaansa."       Lämpöisenä kesäiltana iltalenkillä   näen usein aurinkoisen niemen nokassa tytön tai nuoren naisen, joka istuu ja lukee. Tulee aina mieleen, että ele on toiveikas kutsu ritarin tulla valkoisella kanootilla ja viedä neito suuriin seikkailuihin. Joskus vielä menen ja kutsun.    Kutsun neidon melontaretkelle,  puen hänet pitkiin alushousuihin ja ruskovillaiseen pitkähihaiseen aluspaitaan. Sen päälle musta välikuivapuku ja suojaksi vielä tuulenpitävät goretex-housut ja -takki. Jalkaan neoprentossut, kutreille vahakyllästetty sydvest leukanarulla varmistettuna. Ja koko ihanuuden käärin vielä melontaliiveihin ja neopren-rukkasiin.  Vien neitosen kesän kuivattamalle Vantaanjoelle  ja annan hyttysten saada osansa tästä ihanuudesta. Neuvon puskapissan ja annan matkaan mukaan pätkän talouspaperia ja Savetin. Viritän tulet ja kaivan esiin makkarat ja pussikeiton. Jälkiruuaksi murukahvia ja pipari.  Ensiretken jälkeen

15 sekuntia ja "Tää on nähty."   Jos Georgia O'Keefen näyttelyä ei olisi mainostettu muutamalla hienolla kukkakuvalla,  jos näytelyssä ei olisi ollut niitä kukkakuvia, niin en olisi ymmärtänyt, että tässä on jonkun suuruuden kuvia. Näyttelyssä oli kaksi kerrosta töitä, kuvat oli katsottu viidessä minuutissa. Pari videota hieman hidasti kierrosta.  Viihdyin 10 minuuttia Kalhama & Piippo vaihtaa nimeä. Helsinki Contemporary. Rauha Mäkilän suuttomat ja silmättömät  kertoivat jotain, mutta eivät edes pysäyttäneet. Merkillepantavaa oli, että kaikki työt oli myyty. Kun osaa bisneksen teon, myy vaikka audimiehelle taulun. Gallerian mielenkiintoisin visuaali oli maisema Vanhankirkonpuistoon.  Viihdyin 5 minuuttia Sinne - hieno tila, tylsääkin tylsempi nimi. Hannu Karjalaisen videoteoksessa tapahtui vähän.  En jaksanut jäädä kuuntelemaan huonoa äänitehostetta, jotta olisin nähnyt, tapahtuuko videossa jotain.  Viihdyin 2 minuuttia Galleria G - taidegraafikot.  Tämän kulmagaller

  Espoon päättäjät ovat huomanneet, että kaupungin logo on  epäonnistunut hässäkkätunnus, joka ei aukea kaupunkilaisille.  [HS 23.5.2012] Kuntien ja kaupunkien virastoille on ykkösasia, että kuntalaiset  tunnistavat helposti veromarkoilla tuotetun palvelun. Piilottamalla kunnallisia palveluja erilaisten logojen alle annetaan toiminnasta vaikeaselkoinen kuva. Hyvä palvelu riittää nostamaan olemassa olevan tunnuksen arvoa. Pahinta on, että virasto näyttä yritykseltä, vaikka on silti vaan virasto. Kansalainen voi erehtyä luulemaan, että virtaviivaisen ilmeen takana on virtaviivainen organisaatio ja tehokas toiminta, mutta kun ei ole, niin pettymys on sitä suurempi. Espoo ei pidä tässä hämärtämisessä kärkipaikkaa,  kyllä se on kotikaupunkini Helsinki Oiva-akatemioineen ja Staroineen. Tietysti on hyvä, että isossa organisaatiossa laitokset voivat kehittää toimintaansa itsenäisesti, mutta kun laitoksen visuaalista ilmettä aletaan fiilataa  nuorekkaaseen ja dynaamiseen joukkoomme sopivaksi,  

  Olen saanut olla kahtena vuonna roudarina  ja reaaliaikaisena visualistina mukana kokoamassa  Cross-Over  festivaalia. Tänä vuonna meillä oli käytössä 300+ neliöinen ja yli kymmenen metriä korkea  Suvilahden Kattilahalli.  Kun tyhjensimme tilaa, Nipa ( Kapsäkista ) pani Pink Floydin the Wallin soimaan ja nupit kaakkoon! Oli mieletön fiilis puuhata tilassa, jossa jylisi The Wall. Kiitos Isselle ja Kynnyksen porukoille hienosta tapahtumasta.  Huonommoinkin voisi mainosmies ja mainosmiehen firma sunnuntai-aamunsa viettää. Toivottavasti en saa  Teostoa  niskaani äänitilan kuvaamisesta. Kajarit purettiin vikana.   Klikkaa tästä kirjoitukseen Huono ratikka. Klikkaa tästä Offrd-blogihakemistoon Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.