Helsinki on heraldisesti rampa

 

Helsinki kastroi vaakunakilvestä itselleen tunnuksen.

Vähän heraldiikkaan paneutumalla olisi selvinnyt, että vaakunakilpi on vain tunnuksen kehys. Niitä on tietysti eri arvoisia ja eri tavoin koristeltuja, mutta se on silti vaan kehys, niin kuin taulussa.

Vaakunalla on sanallinen määritelmä, jonka mukaan taiteilija voi piirtää vaakunan näkemättä sitä. Siis ei ole yhtä oikeaa kuvallista tulkintaa vaakunasta.

Sisäasiainministeriö on vahvistanut nyt käytössä olevan 4 vaakunan 30.8.1951. Vaakunan 5 selitys on:

 

”Sinisessä kentässä 6 kultainen vene uimassa hopeisella, aaltokoroisella tyviöllä; 7 veneen yläpuolella saatteena 8 kultakruunu.” 

Helsinki voisi käyttää laajemminkin vaakunaansa. Nyt se on ohjeistettu vain tiettyjen instanssien tunnukseksi. Vaakunana se ei ole hassumpi. Kuvaa lempeää, merellistä arkea.

Teetimme vaimoni Riitan kanssa meille porvarisvaakunan muutama vuosi sitten. Sen suunnitteli heraldikko Rea Anner ja se on Suomen Heraldisen Seuran rekisterissä vaakuna numero 1912. Vaakunaselitys kuuluu näin:

Sinisellä kilvellä palkittainen piikkinuija ja kaarikoroinen tyviö, molemmat hopeaa, nuijan piikit punaiset.
Pistokypärä. Kypäränpeite sininen, vuoripuoli hopeaa; lakipunos hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena kolme strutsinsulkaa; 

hopea sininen ja hopea.

Se on aika korskea. Porvarisvaakunat tapaavat olla. Kaareva alaosa (kaarikoroinen tyviö) tulee sukunimestäni Mäkikylä. Se kylä on tuon mäen takana. Piikkiastalo kuvaa vuosikymmeniä kestänyttä suhdettamme, jossa ei ole vauhtia puuttunut. Riitan sukunimi on ruotsinvallan aikanen Skytt, ampuja, laukaus. Astalon piikit tulevat terävistä laukauksista. Siis ei heraldiikka ole niin vakavaa, tarinoiden hienoja kuvituksia.

 

Klikkaa tästä kirjoitukseen Helsingissä on viisitoistatuhatta näkymätöntä melojaa.

Klikkaa tästä blogihakemistoon
Jos sinulle heräsi ajatuksia tai kysymyksiä, lähetä minulle luottamuksella kommentti. Julkaisen viestisi, jos niin haluat.